thin white duke co

Nimi Thin White Duke CO Syntynyt 11.01.2016 Skp, säkä Ori, 162 cm
Rotu Irish Sport Horse 14.81% ID Painotus Kenttäratsastus Omistaja coupie VRL-11889
VH-tunnus VH16-209-0006 Koulutus VaB, 140 cm, CIC3 Kasvattaja coupie VRL-11889

Duke on virtuaalihevonen! Täyttänyt 11 vuotta 01.05.2018.

historiikki

Oma irlantilaiskasvattini Night Vision synnytti ensimmäisensä varsansa niin ikään omasta oriistani Life On Marsista aikaisin tammikuun 11. päivän aamuna. Kaikki sujui kuin oppikirjassa, enkä minä saanut silmiäni irti ylpeästä tuoreesta emätammasta ja sen kymmenen pisteen hevoslapsesta. Pienikokoinen, tumma orivarsa oli vasta tarmokkaasti kipuamassa kilometrin mittaisille jaloilleen, kun muualta maailmasta kantautui uutinen David Bowien kuolemasta. Se tuntui raastavan ironiselta: samalla kun legenda, edelläkävijä, uskomaton taitelija aivan omasta avaruudestaan siirtyi ajasta ikuisuuteen, hänen tuotannostaan nimensä lainanneen Life On Marsin poika (ja Space Oddityn pojanpoika) näki päivänvalon. Thin White Dukesta olisi tullut Thin White Duke, vaikka en olisi varsaa katsellessani itkenyt puoliksi onnesta ja puoliksi surusta, mutta jollain tapaa juuri tämä pieni tähtipää tuntui erikoisen merkitykselliseltä. Duke on hevosenkokoinen oodi taiteelle, uusille ulottuvuuksille ja sille, että rajat ovat olemassa vain rikkomista varten.

luonnekuvaus

sukutaulu

i. Life On Mars CO
 
ii. Space Oddity CO
 
iii. Foxvale Warpaint
  KERJ-I
iiii. Whiskey Avenue  
iiie. Kabuki Kiss  
iie. Charmyard Ziggy Pop xx
  ERJ-III, XLA-II, YLA2
iiei. Pennyhill Echo xx   Klass I
iiee. Burrow's Hunky Dory xx   ERJ-III, YLA2, XLA-II
ie. Kilkenny Cassidy
 
iei. Kilkenny Crow
 
ieii. Welshans Ruane  
ieie. Shae xx  
iee. Kilkenny Crackerjackie
 
ieei. Fennessy Fox  
ieee. Curveball xx  
e. Night Vision CO
 
ei. Bad Blood X
 
eii. Badfinger X
  KERJ-I
eiii. Bazooka   KERJ-I
eiie. Upwell   KERJ-II
eie. Circle of Life X
  KERJ-III
eiei. Zip Appeal   KERJ-II
eiee. Callahan Kiara   KERJ-II
ee. Illusions
 
eei. Underground Hallucination xx
  ERJ-III
eeii. Armani Code xx  
eeie. Candy xx  
eee. Dolly Rox X
 
eeei. Eastway of the Dawn xx  
eeee. Collruss Roxanne   KERJ-I

jälkeläiset

09.06.2017 amwb-t. Juvenile Success STC - e. Qarambola Solo - om. Nikki, VRL-14085

kisakalenteri

Duke kilpailee kenttäratsastuksessa porrastetuissa kilpailuissa. Tarkista ajankohtaiset kilpailutiedot hevosen VRL-profiilista.

KERJ: 3155.28p, vt 7

Duke on saavuttanut maksimitasonsa.

päiväkirja

12.07.2016: Kesäpäivän viettoa
Järkyttävän kuuman kesäpäivän - lämpöä oli siis oikeasti yli 30 astetta - kunniaksi päätimme lähteä nuoriso-osaston kanssa uittoreissulle. Minä nappasin alleni Cassidyn, kun taas hevosenhoitajani Marie ja Emma valitsivat ratsuikseen Hamletin ja Duken. Lähimpään hyvään merenrantaan on meiltä onneksi vain pari kilometriä matkaa, joten koko päivää reissussa ei mennyt, vaikka kelin vuoksi etenimme rauhallista tahtia. Hevosiin kuuma sää ei juuri vaikuttanut - Cassidy oli yhtä innokas kuin yleensä ja Duke pelkäsi tapansa mukaan jokaista tienviittaa ja postilaatikkoa, kun taas Hamlet löntysteli eteenpäin kuin satavuotias laama. Jokainen uskaltautui myös veteen, mikä on toki hyvä merkki, kun kyse on kenttäratsuista! Emman piti vähän kannustaa Dukea, mutta lopulta pikkuori kahlaili ihan tyytyväisenä ja suostui laukkamaan rantaviivaa pitkin. Hauskaa oli itse kullakin!

15.01.2016: Duke ratsun hommissa
Pikku Duke ei ole ollut hevosistani se helpoin sisäänratsastettava. Kenties päinvastoin - en muista ihan äkkiä, minkä hevosen kanssa olisi pohjatyön joutunut tekemään rauhallisemmin ja perusteellisemmin kuin Duken tapauksessa. Tämä pikkuori on nimittäin äärimmäisen herkkä ja varovainen tyyppi luonteeltaan, ja kaikki uudet asiat ovat olleet sille hieman hurjia. Juoksutusliina oli alkuun hevosen mielestä aivan toiselta planeetalta, kuolaimet kauheatakin kauheammat, satula ehdottoman vaarallinen ja selässä istuva ratsastaja vähintäänkin kuolemaksi. Duke kyllä tottuu kaikkeen ja unohtaa epäluulonsa nopeasti, kunhan sen kanssa vain jaksaa olla erittäin kärsivällinen. Orin pitää saada tutustua, mietiskellä ja pohdiskella, ennen kuin se hyväksyy uudet asiat vaarattomiksi. Nyt nelivuotiaaksi kääntynyt Duke on kuitenkin edennyt paljon ratsutuksen alkuajoista enkä vaikeuksista huolimatta epäile hetkeäkään, etteikö siitä saataisi vielä loistavaa kilpahevosta.

Ulkoasu © Vapaasti kopioitavaa by evia & Milja - tekstit, muokkaus © coupie - kuvat © Franz Venhaus, lisenssi