Reppuli

Nimi Reppuli Syntynyt 05.02.2014 Skp, säkä Ori, 159 cm
Rotu Suomenhevonen Painotus Yleispainotteinen Omistaja coupie VRL-11889
VH-tunnus VH14-018-1141 Koulutus VaB, 110 cm, CIC1 Kasvattaja Saara Sallinen, FIN

Reppuli on virtuaalihevonen! Täyttänyt 10 vuotta 01.06.2015.

KERJ-II (94p) 07/2015


luonnekuvaus

Olen omistanut elämäni aikana muutaman ponin, muutaman täysiverisen ja aika monta puoliveristä. Ja sitten tuli Reppu. Vähän höntti, ihan komea, aika pätevä suomenhevonen hyppäsi koeratsastuksessa kaiken, minkä eteen keksin sen tuoda, ja sen jälkeen niin monta näkymätöntä estettä, että loppujen lopuksi löysin itseni maasta hiekkaa sylkemästä. Olihan se ostettava ja raahattava kotiin muiden ihmeteltäväksi. Kylmäverisen selkään kiipeäminen oli alkuun aika, noh, kylmää kyytiä, mutta elämä ja ori opettaa. Alkuvaikeuksista mitenkuten selvittyämme kuskasin Reppulin sinnikkäästi ensin yksiin kisoihin, sitten toisiin ja kolmansiin. Hoitajatytöt, kanssakilpailijat ja allekirjoittanut hämmästyivät kaikki yhtä lailla, kun ori alkoikin voittaa luokkiaan; eikä vain rataesteillä, vaan myös kenttäratsastuksessa ja kouluradoilla. Parhaimmillaan Reppu onkin sata lasissa hommia tekevä monitoimikone, joka ei korvaansa lotkauttaisi edes räjähtävälle pommille ja hyppäisi vaikka pienen talon yli, jos tarpeeksi vakuuttavasti pyytäisin. Ei minusta suomenhevoskasvattajaa ehkä ikinä tule, mutta todeta täytyy, että ei tämä liinaharja huono ostos ollut ollenkaan.

Reppuli on periaatteessa oikein mukava hoitaa. Se ei pure eikä potki, antaa varustaa itsensä korvat hörössä, rakastaa rapsutuksia ja tulee toimeen kaikkien kanssa. Aina ori ei tosin jaksaisi nostaa kavioitaan maasta puhdistusta tai kengitystä varten ja toisinaan se saattaa olla melkoinen jyrä. Reppu talutetaankin mieluiten naru turvan päällä niin kotona kuin vieraissakin. Välillä oria saa myös tosissaan komentaa väistämään ihmistä - esimerkiksi ruokinta-aikaan sillä on paha tapa tungeksia kupille ja litistää tallityöntekijä varomattomasti seinään. Yleisesti ottaen Reppu on kuitenkin hyvän tuulen hevonen, joka ei pelkää mitään ja antaisi hoitajan väännellä itsensä vaikka solmuun. Se on myös maailman helpoin lastattava ja kuljetettava!

Ratsastettaessa Reppu on lähtökohtaisesti liikkeellä ”tee ite” –asenteella. Jos oria ei osaa pitää kurissa ja nuhteessa, saa varmasti osansa pukkisateesta. Reppuli vaatii ratsastajaltaan vähän käskemistä ja napakkaa asennetta, mutta kun hevosen osaa laittaa töihin, toimii se hyvin lajissa kuin lajissa. Sileällä ori onkin parhaimmillaan herkkä ja kevyesti liikkuva ilmestys, joka suorittaa ongelmitta vaativan B:n radat. Erityisesti lisäykset, väistöt ja laukanvaihdot ovat Repun heiniä, ja treenatessa se on helppo pitää tyytyväisenä ja innokkaana ottamalla sinne tänne muutaman orin bravuuriliikkeistä.

Reppulilla on iso ja voimakas hyppy ja hyvä asenne esteratsastukseen. Se imee iloisesti joka esteelle eikä katsele jännittävimpiäkään erikoisesteitä, mutta valitettavasti se ei ole ihan se tarkin kaveri jaloistaan. Ratsastajan tulee huolehtia ratatempo riittävän reippaaksi ja jeesata ori hyvään ponnistuspaikkaan, jotta puomit pysyvät kannattimillaan. Reppu on kuitenkin suomenhevoseksi yllättävän ketterä, tasapainoinen hyppääjä ja uusinnoissa se onkin lyönyt useat kilpakumppanit ällikällä gepardinvikkelillä käännöksillään. Maastossa Reppu on pomminvarma ja myös hieman jaloistaan varovaisempi kuin rataesteillä. Ori suorittaa haastavatkin tehtävät rennolla asenteella, mutta kuski ei saa rentoilla liikaa selässä, jos meinaa välttyä pukkilaukoilta esteiden välissä.

sukutaulu

  i. Noitakuningas
  prt 158cm
  ii. Haltiamieli
  iii. Harmaahaltia
  iie. Joosen Aliisa
  ie. Metsänpimeä
  iei. Metsänpoika
  iee. Katala
  e. Paperisiipi
  trt 161cm
  ei. Leijonasydän
  eii. Anselmus
  eie. Tähtikirkas
  ee. Siipirikko
  eei. Riivattu
  eee. Tuu-Tikki

sukuselvitys

Repun isä Noitakuningas on punarautias, 158-senttinen ori, joka on kunnostautunut erityisesti kenttäratsastuksessa. Lahjakas ja isoliikkeinen hevonen on kilpaillut CIC1-tasolla useita sijoituksia ja muutamia voittoja napsien. Hieman kevyempää suomenhevostyyppiä edustavan Noitakuninkaan vahvuuksiin kuuluvat nopeus, ketteryys ja rohkeus. Luonteeltaan ori ei ole maasta käsin se helpoin tapaus, mutta ratsastettaessa se työskentelee aina mielellään kokemattomammankin kuskin kanssa. Noitakuninkaalla on tällä hetkellä 22 jälkeläistä, jotka ovat kaikki ratsukäytössä - osa kilparatsuina, osa harrastehevosina.

Repun ii. Haltiamieli oli 162-senttinen rautias, komea ja rakenteeltaan korrekti ori. Se teki pitkän kilpauran pääasiassa esteradoilla aina 110 cm:n tasolle asti, joskin sen kanssa startattiin myös muutamat kenttäkilpailut. Haltiamieli oli reaktiivinen ja vahvaluontoinen hevonen, joka vaati ratsastajaltaan vahvaa osaamista ja rauhallista ratsastusta. Ori oli jalostuskäytössä useamman kauden ajan, ja sillä onkin hieman alle 50 jälkeläistä monenlaisessa käytössä. Haltiamieli kuoli 18-vuotiaana ähkyyn.

Repun ie. Metsänpimeä on kasvattajansa edelleen omistama, 150 cm korkeana pieni ja vankkarunkoinen ruunikko tamma. Lempeäluonteinen ja kiltti hevonen kilpaili nuorempana junioriratsastajan kanssa kouluratsastuksessa helpon A:n luokissa, ja se menestyikin varsin mukavasti. Tamma on myös kokenut kehäkettu, mitä näyttelyihin tulee, ja se on kantakirjattu II-palkinnolla. Metsänpimeällä on seitsemän jälkeläistä, joista suurin osa on päässyt näyttämään kyntensä kilparadoilla. Nyt 22-vuotiaana tamma on edelleen hienossa kunnossa ja toimii pääasiassa omistajansa harrasteratsuna.

Reppulin emä Paperisiipi on kaunis 161-senttinen raudikko. Tamma on näppärä allround-hevonen, jolta luonnistuu kenttäratsastuksen, koulun ja rataesteiden lisäksi myös kärryjen edessä toimiminen. Paperisiipi on kilpaillut paljon helpoissa luokissa ja menestynyt myös mukavasti, vaikka liikemateriaalia sillä ei valtavasti olekaan ja yli 90-senttiset esteradat alkavat tuottaa hankaluuksia. Luonteeltaan tamma on melkoinen hapannaama, mutta tasainen ja helppo ratsu, jonka kanssa myös nuoret ratsastajat ovat päässeet kisaradoille. Sillä on tällä hetkellä kolme orivarsaa, josta Reppuli on vanhin.

Repun emänisä Leijonasydän oli nimensä mukainen tulisielu. Punarautias 160-senttinen ori oli osittain ravisukuinen ja nuorena se olikin ravivalmennuksessa, mutta radoille saakka hevonen ei koskaan päässyt. Leijonasydän myytiinkin 4-vuotiaana ratsukoulutettavaksi. Pitkäjalkainen, herkkä ja nopea hevonen osoittautui lahjakkaaksi hyppääjäksi, joka menestyi myös kilpailuissa 110 cm luokissa. 13-vuotiaana jännevamman jälkeen ori jäi pääasiassa harrastekäyttöön, mutta muutaman kerran se pääsi näyttämään taitojaan myös kouluradoilla. Leijonasydämellä on yhdeksän jälkeläistä. Ori lopetettiin 22-vuotiaana vanhuuden mukanaan tuomiin vaivoihin.

Repun ee. Siipirikko oli rautias, 158 cm korkea tamma. Se teki pitkän uran ratsastuskouluhevosena ja olikin valtavan suosittu tuntiratsu pehmeiden liikkeidensä, rauhallisuutensa ja helppoutensa ansiosta. Siipirikko rakasti huomiota ja rapsuttelua ja tuli kaikkien kanssa toimeen. Tamman ollessa 15 se myytiin pitkäaikaiselle hoitajalleen, joka astutti sen. Varsan vieroituksen jälkeen Siipirikko palaili harrastekäyttöön ja vanhoilla päivillään se pääsi pyörähtämään myös koulukisoissa. Tammalla on vain yksi jälkeläinen. Se lopetettiin 20-vuotiaana jalkavaivojen seurauksena.

jälkeläiset

03.07.2012 sh-o. Reppuressu - e. Välkkeen Pirra - om. coupie, VRL-11889
20.07.2012 sh-o. Tuusannuuska - e. Haloriena - om. coupie, VRL-11889

kisakalenteri

Sijoitukset ERJ:n alaisista kisoista: 23 kpl

02.05.2014 kutsu 110cm 3/30
06.05.2014 kutsu 110cm 4/30
10.05.2014 kutsu 110cm 2/30
02.05.2014 kutsu 100cm 2/50
06.05.2014 kutsu 100cm 1/50
21.04.2014 kutsu 110cm 2/30
24.04.2014 kutsu 110cm 5/30
25.04.2014 kutsu 110cm 5/30
27.04.2014 kutsu 110cm 2/30
06.05.2014 kutsu 100cm 3/40
12.05.2014 kutsu 100cm 4/40
13.05.2014 kutsu 100cm 6/40
21.04.2014 kutsu 110cm 5/30
21.04.2014 kutsu 110cm 4/30
22.04.2014 kutsu 110cm 4/30
11.04.2014 kutsu 110cm 3/60
14.04.2014 kutsu 110cm 2/60
20.04.2014 kutsu 100cm 3/60
21.04.2014 kutsu 100cm 5/60
17.04.2014 kutsu 100cm 4/40
18.04.2014 kutsu 100cm 6/40
20.04.2014 kutsu 100cm 6/40
31.05.2014 kutsu 100cm 22/300 - ERJ Cup

Sijoitukset KRJ:n alaisista kisoista: 19 kpl

23.04.2014 kutsu heA 1/40
01.05.2014 kutsu heA 1/40
05.05.2014 kutsu heA 6/40
05.05.2014 kutsu heA 1/40
08.05.2014 kutsu heA 5/40
25.04.2014 kutsu heA 1/40
05.05.2014 kutsu heA 5/40
11.05.2014 kutsu heA 2/40
09.04.2014 kutsu heA 5/40
10.04.2014 kutsu vaB 5/40
12.04.2014 kutsu heA 5/40
12.04.2014 kutsu vaB 6/40
13.04.2014 kutsu vaB 3/40
16.04.2014 kutsu vaB 3/40
04.05.2014 kutsu heA 1/60
05.05.2014 kutsu heB 2/60
02.07.2014 kutsu heB 2/40
09.07.2014 kutsu heB 4/40
10.07.2014 kutsu heB 3/40

Sijoitukset KERJ:n alaisista kisoista: 40 kpl

18.04.2014 kutsu tutustumis 6/40
21.04.2014 kutsu tutustumis 6/40
19.04.2014 kutsu tutustumis 5/40
23.04.2014 kutsu tutustumis 2/40
24.04.2014 kutsu harraste 3/30
30.04.2014 kutsu harraste 2/30
26.06.2014 kutsu helppo 4/30
27.06.2014 kutsu helppo 2/30
28.09.2014 kutsu helppo 4/40
13.09.2014 kutsu helppo 2/30
17.09.2014 kutsu helppo 1/30
20.09.2014 kutsu helppo 3/40
21.09.2014 kutsu helppo 3/40
22.09.2014 kutsu helppo 4/40
24.09.2014 kutsu helppo 5/40
25.09.2014 kutsu helppo 5/40
15.05.2014 kutsu CIC1 6/50
18.05.2014 kutsu CIC1 7/50
07.05.2014 kutsu CIC1 1/40
02.05.2014 kutsu CIC1 6/40
04.08.2014 kutsu CIC1 1/30
08.08.2014 kutsu CIC1 4/30
11.08.2014 kutsu CIC1 1/30
04.08.2014 kutsu CIC1 2/30
09.08.2014 kutsu CIC1 4/30
07.05.2014 kutsu CIC1 3/40
21.04.2014 kutsu CIC1 1/40
22.04.2014 kutsu CIC1 1/40
08.05.2014 kutsu CIC1 4/30
09.05.2014 kutsu CIC1 3/30
04.05.2014 kutsu CIC1 5/40
14.09.2014 kutsu CIC1 4/40
25.09.2014 kutsu CIC1 1/30
01.10.2014 kutsu CIC1 1/30
02.10.2014 kutsu CIC1 3/30
07.10.2014 kutsu CIC1 1/30
10.10.2014 kutsu CIC1 3/30
13.10.2014 kutsu CIC1 2/30
15.05.2014 kutsu CIC1 2/30
08.08.2014 kutsu CIC1 1/30

päiväkirja

Ulkoasu © Vapaasti kopioitavaa by evia & Milja - tekstit, muokkaus © coupie - kuvat © Meela; rakennekuva Hippos/Emilia Fager