killamore úna

Nimi Killamore Úna Syntynyt 12.11.2013 Säkäkorkeus 159 cm
Rotu Irish Draught Horse Painotus Rataesteet, kenttä Omistaja coupie, VRL-11889
Sukupuoli Tamma Koulutus HeB, 110 cm, helppo Kasvattaja Killamore Stud, IRE

Úna on virtuaalihevonen! Täyttänyt 15 vuotta 01.02.2015. Rekisterinumero VH14-069-0001. Maahantuoja audrey, Foxvale.

KERJ-II (82.75p) 09/2014

ERJ-I (102p) 02/2015


luonnekuvaus

Únan nimi juontanee juurensa iirinkielisestä sanasta uan, karitsa. Nimihän ei hevosta pahenna, mutta mitään lammasmaista et tästä tammasta kyllä tule löytämään. Úna on voimakastahtoinen koheltaja, jossa voi maasta käsin olla pitelemistä kokeneemmallakin tallitytöllä. Ratsastettaessa tamma kuitenkin suhtautuu työntekoon asiaan kuuluvalla vakavuudella ja tekee aina hommat täysillä loppuun saakka.

Úna on juuri niin kiltti hoitaa ja käsitellä kuin sitä sattuu kulloinkin huvittamaan. Useimmiten tamma tulee mielellään tarhasta sisään ja seisoo enemmän tai vähemmän tyynenä aloillaan hoitotoimenpiteiden ajan. Säännöllisin väliajoin sillä on kuitenkin päiviä, joina se päättää, että tänäänhän se ei kavioitaan nosta tai että tänään eivät kuolaimet mene tappelutta suuhun. Silloin hoitaja saa tosissaan käskeä, komentaa ja kirota, ja tahdonvoimaa vaaditaan vähintään yhtä paljon kuin Únalla on. Taluttaessa tamma saa välillä katujyrä-vaihteensa päälle ja kiskoo sille vihreimmälle ruohotupsulle vaikka väkisin, ellei narun päässä roikkuja ole tarkkana ja keskitä hevosen huomion ajoissa muualle. Ihan pikkutyttöä ei siis kannata laittaa Únaa hoitamaan, mutta määrätietoinen ja napakka hoitaja pärjää kyllä. Yhdestä asiasta tamman kanssa ei kuitenkaan tarvitse ikinä keskustella, ja se on pesu. Úna rakastaa vettä sen kaikissa muodoissa ja seisoisi suihkussa vaikka päivät pääksytysten, jos saisi.

Ratsastettavana Úna on kärsivällinen ja järkähtämättömän rauhallinen. Vaikein homma on saada se liikkeelle – tammalla kestää hetki käynnistellä moottorinsa, ja jos ratsastaja ei osaa viritellä hevosta liikkumaan omin jaloin eteen, jää se helposti hitaaksi. Vauhtiin päästyään Úna on ainakin yhdeksän puolen, jos ei täyden kympin tamma ja oikea opetushevosen perikuva. Se ei loista notkeudessa, ketteryydessä, tekniikassa eikä liikerepertuaarissa, mutta tekee aina kyselemättä kaiken parhaansa mukaan. Pieniliikkeinen, jämäkkärunkoinen Úna ei ehkä ole se sulokkain liikkuja kouluradalla, mutta varmasti täsmällisin. Ratsastaja käskee, tamma tekee, useimmiten vieläpä sillä siunaamalla eikä ensi viikon keskiviikkona.

Hypätessä Úna menee sinne, minne kuski sen ohjaa. Tamma ei juuri koskaan kiellä, mutta välillä se on jaloistaan hiukan varomaton ja vetelee puomeja mukaansa erityisesti, jos laukka jää liikaa paikalleen. Ratsastajalta vaaditaankin napakkaa jalkaa, jolla hevoseen saa polkaistua lisää laukkaa aina tarpeen tullen. Únalle liian pelottavaa erikoisestettä ei ole tähän mennessä vastaan tullut, eikä sille ole väliä, onko tie esteellä pitkä vai lyhyt tai hyppy suoraan vai vinoon: tämä tamma menee aina yli, tavalla tai toisella.

Maastossa hyväntuulinen Úna on vähän räväkämpi kuin kotikentällä, ja erityisesti maastoesteet saavat sen syttymään ihan toisella tavalla kuin rataesteet. Kiinteillä esteillä laukan temmosta ei tarvitse huolehtia, eikä myöskään siitä, jaksaako Úna nostella jalkojaan vai eikö jaksa. Kuumaksi tammaa ei silti pääse kukaan väittämään, ja sen kanssa voi hyppäämisen lisäksi päästä nauttimaan myös rennoista sunnuntaikävelyistä tai vaikka uittoreissuista.

Traileriin Úna ei nyt suoranaisesti juokse, mutta menee kyllä kyytiin, kun siltä sitä vaaditaan. Kisapaikoilla tamma on aina innoissaan ja säntäisi tervehtimään jokaista vastaantulijaa, joten maasta käsin sen kanssa pitää muistaa olla tarkkaavainen. Itse kisasuorituksiin Úna laittaa sille tyypilliseen tapaan maksimaalisen keskittymisen. Vieressä saisi vaikka räjähtää pommi, eikä sekään onnistuisi harhauttamaan Únan ajatuksia pois käsillä olevasta tehtävästä.

sukutaulu

  i. Diwick Beagán
  ID 163cm mkm
  ii. Meawood Killian
  iii. Bryford Oisín
  iie. Rosborough Íde
  ie. Kilcorney Máel
  iei. Wyfield Caoimhín
  iee. Laghy Samhthann
  e. Killamore Eithne
  ID 155cm m
  ei. Ballylusky Fiach
  eii. Wyfield Aonghus
  eie. Tonduff Clora
  ee. Killamore Dearlú
  eei. Corbally Dónal
  eee. Rassmore Tara

sukuselvitys (klikkaa näkyville)

Únan isä Diwick Beagán oli komea mustankimo, 163-senttinen ori, joka jokseenkin vaatimattomasta suvustaan huolimatta päätyi synnyinkodistaan huutokaupan kautta nuorelle kenttäratsastajalle Etelä-Irlantiin. Ori osoittautui yllättävän ketteräksi hyppääjäksi ja kohtalaiseksi kouluratsuksi, joten ennen pitkää se pääsi näyttämään taitonsa myös kilparadoille. Diwick Beagán menestyikin hienosti aluetason este- ja kenttäkilpailuissa ottaen vuosien varrella useita voittoja ja sijoituksia. Luonteeltaan kiltti ja tasapainoinen hevonen sai parikymmentä jälkeläistä, joista muutama on puhtaita irlannintyöhevosia ja loput huntereita sekä erilaisia risteytyksiä. Ori menehtyi ähkyyn jo ennen Únan syntymää, 16-vuotiaana.

Únan ii. Meawood Killian oli 173-senttinen, hieman raskaampaa tyyppiä edustanut ori, joka toimi koko ikänsä valjakkokäytössä. Hevonen oli isona, hiilenmustana ja hyvin tyylikkäästi liikkuvana hieno näky, ja se menestyi hienosti myös kilpailuissa. Killian toimi auttavasti myös ratsuna tarpeen vaatiessa, vaikka perusasioita kummempia temppuja sille ei koskaan opetettu. Luonteeltaan ori ei kuitenkaan ollut helpoimmasta päästä, mutta äkäinen ja haastava persoona ei kuitenkaan estänyt Killiania olemasta suosittu jalostuskäytössä. Sillä onkin lukuisia jälkeläisiä monenlaisessa käytössä, suurin osa risteytyksiä. Hevonen lopetettiin jalkavaivojen vuoksi 22-vuotiaana.

Meawood Killianin isä, Únan iii. Bryford Oisín oli todellinen monitoimihevonen, joka pärjäsi niin harrasteratsuna kuin ajossa ja maatilan töissä. Rauhallinen, 165-senttinen rautias ruunattiin jo nuorena, eikä se jättänyt kuin kaksi jälkeläistä. Bryford Oisín eli pitkälle yli 25-vuotiaaksi kuollen lopulta synnyintilallaan vanhuuden mukanaan tuomiin vaivoihin. Únan iie. Rosborough Íde teki pitkän uran opetushevosena. Hoitaessa kiukkuinen, mutta ratsastettaessa yllättävän laadukas musta tamma oli säkäkorkeudeltaan 170 senttimetriä ja kokoonsa nähden notkea ja hienoliikkeinen. Erityisen hyvin Rosborough Íde osasi hypätä, ja se tutustuttikin vuosien saatossa monet, niin isot kuin pienet, ratsastajanalut esteiden maailmaan. Tamma sai vain yhden jälkeläisen siirryttyään ratsastuskoulusta eläkekotiin erään pitkäaikaisen oppilaan luo.

Únan ie. Kilcorney Máel oli kaunis 154 cm korkea kimotamma, jonka parhaat puolet olivat maailman kiltein luonne ja äärimmäisen korrekti rakenne. Hevonen kiersi nuorempana ahkerasti näyttelyitä, ja hieman pienestä koostaan huolimatta se arvosteltiin aina erinomaiseksi irlannintyöhevoseksi. Ratsuna se oli rehellinen työmyyrä, jonka kanssa monet tytöt ja pojat opettelivat estehyppyjen ja koulukiemuroiden alkeita. Tammassa olisi varmasti ollut kapaseteettia pidemmällekin kuin kehäketuksi ja siitostammaksi, vaikka hienon uran Maél teki joka tapauksessa! Kilcorney Máel sai kuusi jälkeläistä, ennen kuin se lopetettiin jännevammaan johtaneen onnettomuuden jälkeen 18-vuotiaana.

Maélin isästä, Wyfield Caoimhínista, en sukuselvitystä tehdessäni löytänyt tietoja. Orin oletetaan olleen työkäytössä Irlannin maaseudulla. Kilcorney Máelin emä, Laghy Samhthann sen sijaan toimi vaelluksiin erikoistuneen tallin tuntihevosena. Varmajalkainen ja lauhkea tamma oli rautias ja 161-senttinen. Tuntitöiden ohella se kiersi muutamia näyttelyitä, pärjäten erityisesti ratsastusluokissa. Tamma sai neljä jälkeläistä, joille kaikille se on periyttänyt hyvää rakennetta ja rauhallista luonnetta.

Únan emä, 155-senttinen Killamore Eithne muistuttaa niin väriltään kuin yleisilmeeltäänkin paljon Únaa. Hienosukuisen tamman pääasiallinen tehtävä on aina ollut toimia jalostuskäytössä, mutta se on osoittautunut myös hyväksi hyppääjäksi. Sen kasvattajan ja omistajan tyttäret ovatkin välillä kilpailleet sillä seura- ja aluetason kilpailuissa sijoittuen ja voittaen. Luonteeltaan Killamore Eithne on Únan tavoin hyvin jääräpäinen, mutta pohjimmiltaan ystävällinen hevonen. Se onkin opettavainen ratsastettava ja suurena persoonana koko Killamoren tallin tähti vielä vanhoilla päivilläänkin. Tammalla on kuusi jälkeläistä, joista Úna on vanhin.

Únan ei. Ballylusky Fiach oli tummanruunikko metsästyshevonen. 160 cm korkea ori oli temperamenttinen luonne, mutta äärimmäisen kestävä ja hyväliikkeinen - ketunmetsästyksessä se väsyi aina viimeisenä ja oli aina valmiina lähtemään töihin säässä kuin säässä. Hevosta käytettiin myös muutamissa näyttelyissä, joissa se arvioitiin erittäin hyväksi rotunsa edustajaksi. Kehuja ori sai erityisesti erinomaisesta tyypistään ja jalka-asennoistaan. Fiach sai yksitoista jälkeläistä, ennen kuin se jouduttiin lopettamaan kuljetusonnettomuuden seurauksena vasta kolmentoista vuoden iässä.

Ballylusky Fiachin isä Wyfield Aonghus oli poikansa tavoin hieman ärhäkkä käsitellä, mutta valjakkohevosena se toimi moitteetta. Rautias ori oli 165-senttinen ja koko pitkän ikänsä hyvin terve. Se sai useita jälkeläisiä, joista kuitenkin suurin osa oli risteytyksiä. Únan eie. Tonduff Clora oli yksi harvoista puhdasrotuisista työhevostammoista, jonka Wyfield Aonghus astui. Tamma oli apuna maatilan töissä, mutta pääasiassa se toimi talon - ja koko lähitienoon - lapsien ratsuna. Ruunikko tamma oli pieni ja pyöreärakenteinen ja luonteeltaan hyvin tyyni ja tasainen. Sen selkään uskalsi arempikin lapsi ilman ongelmia.

Únan ee. Killamore Dearlú oli pääasiallisesti siitostamma, harrasteratsu ja oloneuvos. Nuorempana kaunis, melko sirorakenteinen voikkotamma sai hyvin ratsukoulutuksen, ja se pääsi kilpailemaan jonkun verran seuratason este- ja koulukilpailuja. Tamma oli yritteliäs ja oppivainen, ja se pärjäsikin oikein mukavasti pikkuluokissa monilla eri ratsastajilla. 154 cm korkea Killamore Dearlú ehti tiinehtymisvaikeuksien takia saamaan vain kolme varsaa ennen menehtymistään.

Dearlún isä, Únan eei. Corbally Dónal oli tyttärensä tavoin voikko. 155-senttinen ori eli koko valitettavan lyhyeksi jääneen elämänsä kasvattajallaan. Se kilpaili jonkun verran esteitä ja muutaman startin kenttääkin. Corbally Dónal astui kahdeksan tammaa ja kysyntää olisi varmasti ollut enemmänkin, mutta ori mursi jalkansa vain 9-vuotiaana laitumella, ja se jouduttiin lopettamaan. Únan eee. Rassmore Tara oli monipuolinen punaruunikko, joka ehti elämänsä aikana toimimaan niin työhevosena kuin ratsunakin. 158-senttisellä tammalla ei koskaan kilpailtu, mutta se oli herkkä ja oppivainen harrastehevonen. Tamma toimi ongelmitta myös työkäytössä ja kärryjen edessä. Sillä on neljä jälkeläistä, joista kaikki tammoja.

jälkeläiset

11.02.2014 ISH-o. Foxvale Americo, i. All In The Name Off xx - om. Foxvale
11.04.2014 ISH-t. Idioteque Coup, i. Damn Insane - om. coupie, VRL-11889
28.05.2014 ISH-t. Clídna Coup, i. Rainmaker xx - om. Gealán
15.09.2014 ID-t. Aignéis, i. Aimhirghin - om. Ireth, VRL-03777
26.04.2014 ID-t. Farbrach Ulícia, i. Bailando - om. Iida, VRL-12244
18.01.2016 ISH-t. Raindance Coup, i. Rainmaker xx - om. Veera, VRL-14299

kisakalenteri

ERJ-sijoitukset 40 kpl

15.02.2014 - kutsu, 080 cm - 7/50
21.02.2014 - kutsu, 050 cm - 3/30
24.02.2014 - kutsu, 110 cm - 5/30
25.02.2014 - kutsu, 110 cm - 4/30
01.03.2014 - kutsu, 100 cm - 3/30
01.03.2014 - kutsu, 070 cm - 2/30
01.03.2014 - kutsu, 070 cm - 1/30
02.03.2014 - kutsu, 110 cm - 1/30
03.03.2014 - kutsu, 100 cm - 4/40
25.03.2014 - kutsu, 070 cm - 1/30
03.03.2014 - kutsu, 100 cm - 3/40
05.03.2014 - kutsu, 100 cm - 4/30
05.03.2014 - kutsu, 070 cm - 2/30
05.03.2014 - kutsu, 070 cm - 3/40
06.03.2014 - kutsu, 070 cm - 1/40
06.03.2014 - kutsu, 070 cm - 1/40
10.03.2014 - kutsu, 100 cm - 1/40
11.03.2014 - kutsu, 100 cm - 1/40
24.03.2014 - kutsu, 070 cm - 1/30
25.03.2014 - kutsu, 100 cm - 3/30
27.03.2014 - kutsu, 090 cm - 6/50
13.04.2014 - kutsu, 100 cm - 1/30
15.04.2014 - kutsu, 100 cm - 2/30
28.03.2014 - kutsu, 110 cm - 6/40
29.03.2014 - kutsu, 110 cm - 1/40
01.05.2014 - kutsu, 110 cm - 1/30
05.05.2014 - kutsu, 110 cm - 4/30
06.05.2014 - kutsu, 100 cm - 4/40
18.05.2014 - kutsu, 100 cm - 2/40
04.05.2014 - kutsu, 110 cm - 3/50
21.04.2014 - kutsu, 110 cm - 3/30
23.04.2014 - kutsu, 110 cm - 2/30
25.04.2014 - kutsu, 110 cm - 1/30
04.05.2014 - kutsu, 100 cm - 5/50
12.04.2014 - kutsu, 100 cm - 4/60
08.05.2014 - kutsu, 100 cm - 5/30
09.05.2014 - kutsu, 100 cm - 5/30
28.02.2014 - kutsu, 110 cm - 1/357 ERJ CUP
31.07.2014 - kutsu, 110 cm - 13/244 ERJ CUP
25.09.2014 - kutsu, 100 cm - 1/4 tarinaluokka

KERJ-sijoitukset 40 kpl

17.02.2014 - kutsu, helppo - 5/50
18.02.2014 - kutsu, helppo - 4/50
19.02.2014 - kutsu, helppo - 4/50
22.02.2014 - kutsu, helppo - 5/40
22.02.2014 - kutsu, helppo - 6/40
23.02.2014 - kutsu, helppo - 5/50
26.04.2014 - kutsu, harraste - 3/30
29.04.2014 - kutsu, harraste - 3/30
20.04.2014 - kutsu, tutustumis - 1/40
18.04.2014 - kutsu, tutustumis - 5/40
07.05.2014 - kutsu, helppo - 5/30
08.05.2014 - kutsu, helppo - 2/30
29.04.2014 - kutsu, helppo - 5/37
05.05.2014 - kutsu, helppo - 1/37
03.05.2014 - kutsu, helppo - 5/37
05.05.2014 - kutsu, helppo - 5/37
04.05.2014 - kutsu, tutustumis - 2/21
28.07.2014 - kutsu, helppo - 2/30
30.07.2014 - kutsu, helppo - 3/30
03.08.2014 - kutsu, helppo - 3/30
15.07.2014 - kutsu, helppo - 4/30
06.07.2014 - kutsu, helppo - 3/50
07.07.2014 - kutsu, tutustumis - 1/30
25.06.2014 - kutsu, helppo - 3/30
29.06.2014 - kutsu, helppo - 5/30
07.06.2014 - kutsu, tutustumis - 5/41
09.06.2014 - kutsu, tutustumis - 4/41
12.06.2014 - kutsu, tutustumis - 4/41
11.09.2014 - kutsu, helppo - 2/40
13.09.2014 - kutsu, helppo - 6/40
22.09.2014 - kutsu, helppo - 2/40
27.09.2014 - kutsu, helppo - 3/40
29.09.2014 - kutsu, helppo - 3/40
11.09.2014 - kutsu, helppo - 5/30
06.08.2014 - kutsu, helppo - 1/30
03.08.2014 - kutsu, helppo - 3/22
09.08.2014 - kutsu, helppo - 4/22
06.08.2014 - kutsu, helppo - 4/22
08.08.2014 - kutsu, helppo - 4/22
30.07.2014 - kutsu, helppo - 2/10 KERJ CUP tarinaluokka
Kaikki merkinnät kirjoittanut omistaja!

06.01.2015 Uuden vuoden touhuja
Úna on alkanut harmaantua hitaasti, mutta varmasti. Toisaalta se ei ole ihmekään - tamma on viisitoista, tehnyt upean, pitkän kisauran niin esteillä kuin kentässäkin ja vieläpä ehtinyt pyöräyttää neljä hienoa jälkeläistä elämänsä aikana. Irish Draughtit ovat kuitenkin onneksi pitkäikäisiä ja sitkeitä tapauksia, ja voi hyvin olla, että saamme nauttia Únan seurasta vielä kymmenen vuotta tai enemmänkin. Tamman itsensä mielestä se ei ole tietenkään vielä vanhaa nähnytkään, päin vastoin. Etenkin näin talvella Úna on ollut tupaten täynnä energiaa ja elämäniloa. Se on päässyt maastoilemaan paljon, sillä rauhallisena ja maastovarmana se on ollut loistavaa ja tervetullutta maastoiluseuraa itseään nuoremmille ja säikymmille hevosille. Ja onpa tamman kanssa muutaman kerran kokeiltu hiihtoratsastustakin! Únan mielestä hiihtäjä perässä pinkominen oli maailman hauskinta ja tallitytöt alkoivatkin suunnitella tamman opettamista ajolle sen vanhoilla päivillä. Saa nähdä, laitetaanko suunnitelmaa ikinä toteen, mutta en yhtään epäile, etteikö monitoimiponimme Úna toimisi myös kärryjen edellä!

Ihan vielä ei kuitenkaan ole aika laittaa ratsun hommia katkolle. Viime syyskuussahan Úna palkittiin Kenttäratsastusjaoksen laatuarvostelussa II-palkinnolla, ja helmikuussa edessä olisi samanlainen koitos esteratsastuksen puolella. Sieltäkin voisi odotella II-palkintoa, mihin olisin Únan kohdalla enemmän kuin tyytyväinen. Se ei kuitenkaan ole se atleettisin kaveri hieman muumimammamaisesta kropastaan johtuen ja jokseenkin kalpenee puoli- ja täysiveristen rinnalla. Mutta palkinto kuin palkinto olisi hieno juttu ja helpottaisi myös Únan lasten pärjäämistä laatuarvosteluissa! Ainakin tamman kotiin jäänyt tytär, Idioteque, tähtää niin ikään molempien lajien laatuarvosteluun ja hyötyisi kyllä mahdollisista extrapisteistä. Katsotaan, miten käy!

25.09.2014 Petäjävaaran ERJ-estekisat: tarinaluokan tarina
Tehtävänanto: Olet kuuluisa kilparatsastaja, jonka menestys sekä henk.koht. elämä kiinnostaa "turhanpäiväisiä hölynpölylehtiä" (kuten esim. lehteä nimeltä Seettemän Päevää. Minkälaisen jutun kyseinen Seettemän on sinusta kirjoittanut seuraavan viikon julkaisuunsa? Onko kyseessä suuren luokan lööppi vaiko JAIKS-juoru, jossa istut kisapaikan kahviossa syömässä pullaa?

RATSASTAJAKUULUISUUS VAARANSI HEVOSENSA HENGEN
Kilparatsastaja, taiteilijanimi ”Coupie” on silminnäkijöiden mukaan syöttänyt hevoselleen Killamore Únalle mädän omenan viikonloppuna Petäjävaarassa järjestetyissä estekisoissa.
”Selkeästi sisältä ruskea”, luotettava lähde vahvistaa Seettemälle tuohtuneena. ”Taisi olla ulkomainenkin. Haisi pilaantuneelle viereiseen hevosrekkaan saakka.”
Kuulemamme mukaan Irish Draught –rotuinen hevonen on hyvissä voimissa mahdollisesta myrkytyksestä huolimatta. Paikallaolijat epäilevät vilppiä: oliko omenassa muutakin vialla?
”Uskon, että dopingia siinä yritettiin”, eräs nimettömänä pysyttelevä kilpailija toteaa. ”Ratsukon rataa en nähnyt, joten en tiedä, onko vaikutus ollut toivotunlainen.”
Näitkö sinä? Ota yhteyttä Seettemän toimitukseen!

30.07.2014 Terveisiä KERJ Cupista: tarinaluokan tarina
Tehtävänanto: Koska kesällä voi kuluttaa aikaa rannalla ja muutoin vain loikoilemalla on monella ajan kuluna sanaristikoita. Tehtävänä on keksiä kisapäivään liittyviä sanoja niin, että keskelle muodostuu sana vesieste.
Vannon
ettEn
koSkaan
ikI
Enää
kiSaa
Tällä
hevosElla

15.07.2014 Maastoestevalmennuksessa
Úna on viime viikolla palaillut laidunlomalta takaisin treeniin. Tälle aamulle olin varannut sille ja sen tyttärelle Idiotequelle maastoestevalmennuksen Anna Hansenin johdolla. Itse valitsin ottaa alleni Únan, ja tallityttöni Maria pääsi Idiotequen selkään. Verryttelyt hoidimme kentällä, jossa hyppäsimme myös muutaman helpon tukin. Anna on minulle vieras valmentaja, joten hän halusi nähdä, millaisella pohjalla hevoset ovat. Nainen oli ilmeisen tyytyväinen näkemäänsä, ja jatkoimme verryttelyn jälkeen maastoon. Hyppäsimme erilaisia helpon tehtäviä, joista suurin osa ei aiheuttanut Únalle minkäänlaisia ongelmia. Tamma oli pirteällä päällä ja teki ilman epäröintiä kaiken vesiesteestä bankettiin. Jostain syystä se oli hiukan epävarman oloinen pienilläkin alashypyillä, mutta tilanne parani muutamalla toistolla. Anna kehui Únaa luottavaiseksi hevoseksi, joka tekee koko sydämellään töitä. Ihan Únan kuuloinen kuvaus!

25.04.2014 Norman estevalmennuksessa
Ennen Únan kesälaitumelle laskua luvassa on vielä tiukkaakin tiukempi puristus kisakauden loppua kohden. Toisen jälkeläisensä Idiotequen syntymästä ja imetyksestä hyvin toipunut Úna saikin kunnian päästä valmentautumaan, kun tallillemme saapui nuori, mutta ansioitunut Norma Harris. Päätimme yhdessä tuumin valmennuksen aiheeksi pienten teiden ratsastamisen ja vaikeat lähestymiset. Aloitimme kuitenkin hyvällä verryttelyllä sileällä ja muutamilla helpoilla verkkahypyillä. Úna oli tapansa mukaan hiukan vaikea saada kunnolla reagoimaan jalkaan, mutta lukuisten siirtymisten kautta sain sen tarpeeksi nopeaksi ja tarkkaavaiseksi. Hypyt sujuivat tänään oikein hyvin: tamma teki tasaista työtä ja hyppäsi jokaisen esteen, vaikka tiet olivatkin pieniä. Muutaman puomin se veti mukaansa sieltä täältä, yleensä silloin, kun en kaarteen jälkeen saanut sitä tarpeeksi nopeaksi ryhtiin. Norman mielestä annan Únan laukata hiukan pitkänä, jolloin sen on vaikea koota itseään hyppyihin. "Ohja lyhyeksi ja turpa pohkeella ylös", nainen antoi ohjeeksi jatkon kannalta. "Sillä on hyvä hyppy mutta vähän hitaat etujalat, ja se tarvitsee vielä enemmän jalkaa." Viimeisellä kierroksella keskityin pitämään ohjat kädessä ja poljettamaan laukkaa alle, ei eteen. Se auttoikin heti ja puomit alkoivat pysyä kannattimillaan. Hyvä Úna!

09.04.2014 Lindgrenin kouluvalmennus
Vakivalmentajani Lindgren ei ollut mitenkään erityisen ilahtunut, kun kerroin ostaneeni irlannintyöhevosen. Mies ilmoitti saman tien, ettei työhevosesta kilparatsua saa, ja että minun tulisi keskittyä täysiverisiin. Sain kuitenkin lahjottua Lindgrenin pitämään minulle ja hyvin uuteen kotiin sopeutuneelle Únalle kouluvalmennusta, jotta yhteistyömme ei lähde heti alkuunsa väärään suuntaan. Tunnilla keksityimme erityisesti väistöihin ja lisäyksiin. Úna oli hyvällä tuulella ja teki mielestäni mukavasti töitä takaa heti alusta alkaen. Väistöt olivat suoria ja puhtaita, joskaan eivät kovin lennokkaita. Lisäyksiä varten tammaa piti sen sijaan herätellä paljon. "Enemmän, enemmän!" Lindgren ehti huutaa monen monta kertaa, ennen kuin sain Únasta irti miehen mielestä riittävän ravin. Laukka pyöri hyvin ilman sen kummempaa virittämistä, ja siinä lisääminen tuntuikin helpommalta niin minusta kuin hevosestakin. Lindgenin mukaan Úna tarvitsee lisää notkeutta ja voimaa takaosaan, mutta aivan lyttyyn hän ei hevosta haukkunut - edistystä on tapahtunut, yleensä Lindgren ei pidä uusista ostoksistani yhtään.

Ulkoasu © Vapaasti kopioitavaa by evia & Milja - tekstit, muokkaus © coupie - kuvat © J. Harwood, lisenssi