Violan isä Blood To Gold on laukkaihmisten mielestä sukunsa musta lammas – ja samalla Iso-Britannian kouluratsastuspiirien viime vuosien kuumin nimi. Hyvärakenteisesta punarautiaasta orista piti tulla seuraava Triple Crown –voittaja ja täysiverijalostuksen kulmakivi, mutta toisin kävi. Blood To Goldin kisaura oli lyhyt ja menestyksetön, ja asuttuaan pari tammaa Yhdysvalloissa ärhäkkäluonteinen ori myytiin Iso-Britanniaan harrasteratsuksi. Muutaman hiljaisen vuoden jälkeen hevonen astui jälleen areenoille, tällä kertaa kouluratsuna – ja valloitti sydämiä yksi toisensa jälkeen. Kansallisen tason kilpauran tehtyään Blood To Gold siirtyi lopulta kokonaan jalostukseen, ja sillä on lukuisia jälkeläisiä pääasiassa Iso-Britanniassa; niin täysiverisiä, angloarabeja kuin ratsuponejakin. Ori on periyttänyt useille jälkeläisilleen upeat liikkeensä – erityisesti elastisen, ilmavan laukan – ja voimakkaan luonteensa.

Toisin kuin vanhin poikansa, Violan isänisä Runner’s High oli menestynyt laukkahevonen. Ulkoisesti se oli aivan tavallinen, keskikokoinen, pitkäjalkainen raudikko täysiverinen, joka ei vielä vuotiaana jäänyt kenenkään mieleen hyvästä sukutaulustaan huolimatta. Ori osoittautui kuitenkin piinkovaksi maileriksi, joka juoksi kolmevuotiskaudellaan arvokilpailuvoitosta toiseen. Luonteeltaan Runner’s High oli haastava, mutta se ei estänyt sitä olemasta suunnattoman suosittu jalostuskäytössä. Orin jälkeläismäärä jäi kuitenkin verrattain vähäiseksi, sillä se kuoli ähkyyn vain 9-vuotiaana. Huippuvoittajaa yhdestäkään sen jälkeläisestä ei tullut, mutta monet ovat kuitenkin pärjänneet paremmin kuin Blood To Gold.

Violan isänisänisän, tulipunaisen Big Handin elämä oli kuin etukäteen käsikirjoitettu – kasvattaja Tom Reed lähti tekemään voittajaa, ja voittajan hän myös sai. Orissa sekoittui irlantilainen ja yhdysvaltalainen sprintteriveri. Se ei ollut koskaan täysin lyömätön, mutta sillä oli taito voittaa juuri oikeat kilpailut niin, että viisivuotiskautensa jälkeen se oli saavuttanut käytännössä kaiken sprintterille saavuttamisen arvoisen. Jalostuksessa kysyntää olisi ollut paljon, mutta orin omistajuuden itsellään säilyttänyt Reed suostui astuttamaan orillaan vain rajallisen määrän tammoja niin Euroopassa kuin Amerikassakin. Isokokoinen Big Hand ei ollut täysiverinen sieltä leppoisimmasta päästä, ja kipakkuutta se on periyttänyt vaihtelevasti myös jälkeläisiinsä – onneksi kykyjensä lisäksi.

Pieni ja kimo Stravaganza, Violan isänisänemä, oli yksi harvoista toisen luokan tammoista, jotka varsoivat Big Handista. Niin ikään Tom Reedin omistama tamma oli mailin matkojen juoksija, jonka esitykset kovatasoisemmissa lähdöissä olivat kuitenkin valitettavan vaisuja. Stravaganza, jonka sukutaulu lupaili parempaa, siirtyi melko nopeasti pois kilparadoilta. Se astutettiin Reedin nuorella Big Handilla, joka oli silloin jo erittäin lupaava mutta ei vielä supervoittaja, ja varsomisen jälkeen kiltti ja rauhallinen tamma myytiin harrasteratsuksi. Se kiersi muutaman junioriratsastajan kautta opetuskäyttöön, ja tiettävästi sille on syntynyt myöhemmin jokunen puoliveri- ja ratsuponivarsa.

Violan isänemä Lightspeed oli laukkahevosen kilpaurallaan parhaimmillaan nimensä veroinen – mutta huonoimmillaan se eteni radalla tuskin mihinkään ja heitti jockeyn kuin jockeyn selästään. Pienehkö, tumma ruunikko pääsi radoille vasta kolmivuotiaana ja yllätti kaikki ottamalla heti neljä perättäistä voittoa. Sen jälkeen ailahtelevaisen tamman sijoitukset keskipitkillä matkoilla vaihtelivat ensimmäisestä viimeiseen. Epätasaisen laukkauran jälkeen Lightspeed varsoi kolmesti, ja epätasaisuus näkyi myös jälkeläisissä – yhdestä tuli ikäluokkansa parhaimpia, loput kaksi taas eivät koskaan olleet kovin vakuuttavia laukkaradoilla. Tamma jouduttiin lopettamaan kuljetusonnettomuuden seurauksena 10-vuotiaana.

Violan isänemänisä Charm N Pride oli lähes 170-senttisenä hiilenmustana orina komea näky, mutta lahjoiltaan melko keskinkertainen. Se tahkosi sijoituksia ja niiden myötä rahaa mailin kilpailuissa, mutta ei koskaan voittanut arvokilpailuja eikä saavuttanut suurtakaan mainetta ja kunniaa. Ori uudelleenkoulutettiin ratsuksi, ja se osoittautui miellyttäväksi, nopeaksi ja varovaiseksi estehevoseksi, joka toimi myöhemmin opetusmestarina useammallekin juniorille. Jalostukseen Charm N Pridea käytettiin melko runsaasti, ja sillä on paljon jälkeläisiä - englantilaisia täysiverisiä ja angloarabeja - ympäri Yhdysvaltoja.

Violan isänemänemä Lookalike, pieni ruunikkotamma, oli yksi aikansa kohutuimmista sprinttereistä. Kuten ainoa tammavarsansa Lightspeed, myös Lookalike oli erittäin epätasainen suorittaja. Hyvin se juoksi vain ja ainoastaan kuivalla nurmiradalla – hiekkaradan lähtöihin sitä oli turha edes ilmoittaa, ja kosteamman kelin sattuessa tamma jättäytyi heti jälkeen ratsastajan päättäväisyydestä riippumatta. Mutta kun kaikki sitten sattui kohdalleen ja tähdet olivat oikeassa asennossa, omalaatuinen pikkuhevonen oli täysin pitelemätön lyhyillä matkoilla. Lookalikella on neljä jälkeläistä.

Violan emälinja on täynnä toinen toistaan upeampia newforestinponeja, mikä tasapainottaa mukavasti isän puolelta tullutta laukkaverta. Violan emä, musta 145-senttinen New Bohemia on omistajalleen ja kasvattajalleen Gemma Hestonille arvokas jo pelkästään sukunsa puolesta. Perimän lisäksi myös tamman käyttöominaisuudet ja luonne ovat kuitenkin huippuluokkaa. Nuorena jalkansa luokannut ja sitä myöten pelkästään kouluratsastuskäyttöön jäänyt New Bohemia on kilpaillut menestyen helpon A:n luokissa kansallisella tasolla toimien hyvin myös pienimpien lapsiratsastajien alla. Viime vuodet tamma on kuitenkin toiminut lähinnä siitoksessa sekä näyttelyponina. Sillä on kuusi jälkeläistä, joista Violan lisäksi vain yksi on ratsuponi ja loput newforesteja. New Bohemia on niin suorittajana kuin periyttäjänäkin varma: se on jättänyt hyvin tasalaatuisia, terveitä jälkeläisiä, jotka ovat olleet äärimmäisen kysyttyjä muiden kasvattajien keskuudessa.

Jos New Bohemia ei olisi loukkaantunut, olisi se voinut olettaa pärjäävän myös esteradoilla - ainakin jos tamman isää katsoo. Violan emänisä, Into The Wild, oli puhtaasti esteratsu. Mustanruunikko ori oli juuri ja juuri ponikokoinen ja rakenteeltaan hyvin sporttinen, ja harvassa olivat esteradat, jotka olisivat tuottaneet sille vaikeuksia. Into The Wild myytiin kasvattajaltaan kuusivuotiaana Hannah Rossille, jonka kanssa ori valloitti kisakentät. Luonteeltaan poni oli tulisena ja orimaisena tapauksena haastava, mutta tyttö pärjäsi ponilleen enimmäkseen ongelmitta. Rossin ponivuosien loputtuakin ori jäi taloon, ja kilpaileminen jatkui avoimissa luokissa. Nopean ja notkean Into The Wildin kanssa hevosia vastaan pärjääminen 120-senttisillä radoilla ei ollut mikään ongelma. Kymmenen vuoden yhteistyön jälkeen Hannah Ross myi orin takaisin kasvattajalle viettämään hyvin ansaittuja eläkepäiviä ja toimimaan siitoksessa. Into The Wild jätti parikymmentä jälkeläistä, ennen kuin se lopetettiin vanhuuden tuomiin vaivoihin 24-vuotiaana.

Violan emänisänisä Sun God oli pienehkö, vain 143-senttinen, hieman raskaampaa newforesttyyppiä edustanut kimoponi. Suvultaan se ei ollut erityisen häikäisevä, mutta ori osoittautui kuitenkin kelpo kouluratsuksi. Se kilpaili nuoruusvuosinaan helpon A:n luokissa aluetasolla ja tutustutti useamman nuoren poniratsastajan kilparatsastuksen maailmaan. Luonteeltaan Sun God oli maailman kiltein, ja vaikka se liikemateriaalissa kevyemmille poneille hävisikin, asennetta ja yritystä ei orilta puuttunut. Ori sai kymmenisen jälkeläistä, joista suurin osa ratsuponeja ja poniristeytyksiä, ennen kuin se myytiin ratsastuskouluun ja sittemmin ruunattiin. Puhtaanvalkeaksi kimoutunut Sun God oli pitkälle yli 20-vuotiaaksi suosittu opetushevonen, josta tapeltiin tallikisoihin ilmoittautuessa. Sun God säilytti kultaisen luonteensa ja hyvän ratsastettavuuden läpi ratsastuskouluvuosien ja oli äärimmäisen helppona ja terveenä ponina arvostettu kaikkien tallilaisten keskuudessa.

Sun Godin ensimmäinen puoliso, Violan emänisänemä Miss Atlantic oli kilpaponi henkeen ja vereen. Sirorakenteinen musta tamma myytiin kasvattajaltaan viisivuotiaana suurperheeseen Englannin maaseudulle, missä se opetti perheen kaikki kuusi lasta ratsastamaan kiertäen isommalta sisarukselta pienemmälle. Äärimmäisen herkkänä ja avuista tarkkana ponina Miss Atlantic ei päästänyt lapsia helpolla, mutta kun sitä oppi ratsastamaan, laadukas ja hyvin koulutettu tamma takasi varman rusetin joka kisoista, joihin se osallistui. Erityisesti Miss Atlantic kunnostautui kenttäkisoissa voittaen kansallisia poniluokkia yhden jos toisenkin sisaruksen alla. Tamman loukkaannuttua tapaturmaisesti kilparadoilla se jäi perheelle jalostuskäyttöön. Poni sai ensin kolme tammavarsaa ja sitten yhden orin, Into The Wildin, ennen kuin se juuri viidennen jälkeläisensä syntymän jälkeen menehtyi komplikaatioihin.

Violan emänemä, upea Fake Empire on Gemma Hestonin ponilauman kruunaamaton kuningatar ja hieno nimi nähdä oman tamman sukutaulussa. Sillä on kaikki, mitä jalostusponilta voi toivoa: hyvä luonne, haluttu suku, kisameriittejä, kauniit liikkeet ja korrekti, ensimmäisen kantakirjapalkinnon arvoinen rakenne. Yli 25-vuotiaanakin Fake Empire on hienossa kunnossa, mutta nuoruutensa päivinä se oli kenen tahansa hevosharrastajan silmään upea näky. Tamma kilpaili useamman poniratsastajan alla niin esteitä kuin kouluakin, vaikka jälkimmäinen oli ehdottomasti tamman päälaji. Kouluradoilla se pärjäsi aina Iso-Britannian mestaruuskilpailuita myöten ja voitti luokkiaan myös muualla Keski-Euroopassa. Vanhemmiten Fake Empire siirtyi näyttelykehiin, joissa se osoittautui lähes lyömättömäksi. Hestonin omistukseen sittemmin siirtynyt poni sai viisi hienoa jälkeläistä, tosin kaikki tammoja, ennen kuin arvokkaasti vanhentunut Fake Empire siirrettiin pois jalostuksesta.

Fake Empiren suvun viehätyksestä suuri osa tulee isältä. Violan emänemänisä W&E Superior oli newforestinponeja kasvattaneen ja vanhoja linjoja tarkasti varjelleen Weston&Eden -parivaljakon viimeinen kasvatti. W&E -liitettä on jo pitkään pidetty laadun takeena, eikä Superior ollut poikkeus sääntöön. Orin ainoana heikkoutena pidettiin sen pientä kokoa, mutta muuten se oli joka tytön - ja ponikasvattajan - päiväuni. Komea ja rakenteeltaan täysin ideaali W&E Superior kiersi näyttelyitä koko maassa voittaen elämässään lähes kaiken voittamisen arvoisen. Matalasta säkäkorkeudestaan huolimatta hyvin orimainen poni ei ollut varsinaisesti lasten poni, eikä se sen takia oikein päässyt näyttämään kynsiään ratsastuskilpailuissa muutamia pikkuluokkia lukuun ottamatta. Se ei kuitenkaan ollut tammanomistajille ongelma, vaan jalostuksessa hyvin haluttu ja paljon käytetty W&E Superior sai useita kymmeniä jälkeläisiä ennen menehtymistään.

Kaikista lähisukunsa hevosista Viola muistuttaa mielestäni eniten emänemänemäänsä Sin-Eateria. 146-senttisen kimotamman nimi olisi aivan yhtä hyvin voinut olla Child-Eater, niin pahansisuinen se osasi sille päälle sattuessaan olla. Nuorena se kiersi poniratsastajalta toiselle, ja joka kerta se todettiin liian hankalaksi jäämään. Lopulta tamma päätyi nuorelle toisen polven ponikasvattajalle Anna Darrenille, jonka kanssa Sin-Eater pääsi vielä kilpailemaan niin koulu- kuin esteradoillekin. Tammalla oli äärimmäisen hienot liikkeet ja laadukas hyppy, joten se saavutti jonkun verran menestystä, ennen kuin Darren siirsi tamman siitoskäyttöön. Sin-Eater ei tiinehtymisvaikeuksien johdosta synnyttänyt elämässään kuin kaksi jälkeläistä, mutta laatu korvaa määrän jälkeläisissäkin - molemmat tammavarsat pääsivät jatkamaan sukuaan ja jättämään Sin-Eaterin nimen monen brittiponin sukutauluun.