easy livin'

Nimi Easy Livin' Syntynyt 03.06.2015 Kasvattaja Rasmus
Rotu Fwb Koulutustaso Koulutetaan Omistaja Rasmus
Skp, säkä Ori, 165 cm Väri Ruunikko Kotitalli Etsitään

Easy Livin' on virtuaalihevonen. Kuvan piirtänyt Cella, kiitos!

sukutaulu

  i. Maximilian
  fwb
  ii. Maximus II   iii. Caesar
  iie. Vixen
  ie. Desirae   iei. Van Gogh
  iee. Fine Design
  e. Living Art
  hann
  ei. Art Of Dreaming   eii. Artistic Difference
  eie. Dreamweaver
  ee. Living Colors   eei. Mostly Harmless
  eee. Adore

kisakalenteri

ESTERATSASTUS

KOULURATSASTUS

pkk-näyttelyt

22.02.2017 Järnby - 8. Muu kuva: Pääkuva puoliverisille - tuom. Laa - LKV - KP
31.03.2017 PKK - 10. Muu kuva: Pääkuva - tuom. Odelie - KP, EM
14.04.2017 Järnby - 8. Muu kuva: Pääkuva puoliverisille - tuom. Anne - KP

päiväkirja

maanantai 8.6.2015
Mä en ollut eläissäni tavannut yhtään hyvännäköistä puolivuotiasta varsaa, eikä Easy ollut poikkeus. Se oli takakorkea, isopäinen, tikkujalkainen rääpäle, jonka leppeäkin tuuli puhaltaisi kumoon. Erityisen tyhmältä se näytti pyöriskellessään isossa nurkkaboksissaan Rinnsteinin valoisassa tallissa eksyneen näköisenä. Ori hirnui vähän väliä kuin heikkopäinen ja kaipasi selvästi äitiä. Onneksi mä tiesin ettei Lara kaivannut lastaan pätkääkään, niin niiden erottaminen täysin eri talleihin ei saanut mun omatuntoa kolkuttamaan.

Tollainenko siitä nyt tuli, mä mietin ja nojailin karsinan oveen. Tai pikemminkin, tuostako pitäisi tulla vielä jotain? Välillä musta tuntui suorastaan absurdilta, että Easysta kasvaisi joskus aikuinen urheiluhevonen. Tai että sillä voisi joskus ratsastaa. Se oli vielä niin vauva, vaikkakin toki ihan kiva, rohkea ja kiltti sellainen.

Niin että sellaisen varsan mä olin sitten kasvattanut. Helppoa tulevaisuutta toivoen mä olin antanut sille nimeksi Easy Livin’ ja todennut sittemmin, ettei siitä saanut oikein mitään kivaa lempinimeä väännettyä. Tytöt Ruolammessa olivat kutsuneet varsaa milloin Epuksi, milloin Eepiksi, Ediksi, joku hullu Leeviksikin. Mä olin kutsunut sitä Easyksi paremmin puutteessa ja jotenkin se oli sitten vakiintunut käyttöön. Tyhmä nimihän se oli, mutta minkäs teet.

”Näyttääkö se asettuvan?” ruskeatukkainen Emma, joka oli aiemmin ottanut meidät vastaan, käveli lähemmäs. ”Pikkuhiljaa, joo.” ”Sen voi sitten laittaa laitumelle milloin vaan”, nainen kertoi. Mä nyökkäsin. ”Huomenna mä ajattelin.” ”Jep”, Emma hymyili mulle. ”Se on kaunis varsa. Toivottavasti viihdytte!”

Nainen lähti kättään huiskauttaen jatkamaan hommiaan ja mä siirsin katseeni takaisin Easyyn. Kaunis se ei kyllä ollut, mutta mäkin toivoin, että me viihdyttäisiin täällä. Tiloissa ei ainakaan ollut mitään valittamista, eikä treenausmahdollisuuksissa. Ei toki sillä, että mulla olisi vielä pitkään aikaan mitään asiaa treenaamaan, ellen saisi jostain lainaratsua.

Mutta voisihan sitä varsan kanssa tehdä paljon muutakin. Saisi nähdä, millaiseksi elämä täällä muodostuisi.

perjantai 31.7.2015
Pitkälti koko kesä- ja heinäkuun Easy oli saanut lomailla laitumella. Mä olin aina välillä käynyt moikkaamassa sitä, mutta juuri mitään rapsuttelua kummempaa huomiota varsa ei ollut saanut osakseen. Se oli Rinnsteinissä kasvanut paljon, saanut hyvin massaa ja tuntui jo melkein hevosenalulta säälittävän rääpäleen sijaan.

Easy vaikutti myös viihtyvän laidunkavereidensa seurassa, mikä oli musta erityisen helpottavaa. Kun se sai painia muiden orien kanssa riittämiin päivin öin, se ei purkanut riehumisentarvettaan muhun. Onneksi porukassa oli kuitenkin myös muutama vanhempi ori, jotka laittoivat nuorisolle rajat eikä touhu päässyt ihan päättömäksi. Kaiken kaikkiaan musta tuntui, että laumaelämä vihreällä teki Easylle tosi hyvää.

Perjantain kunniaksi mä olin kuitenkin päättänyt raahata varsan sisälle harjattavaksi. Easylle se sopi, etenkin kun mä toin pienen porkkananpalan tullessani. Ehdin sujauttaa sen orin hampaiden väliin ennen kuin muut hevoset olivat edes tajunneet kiinnostua mun läsnäolosta, joten me päästiin poistumaan laitumelta ilman välikohtauksia.

Easy poukkoili narun päässä miten sattuu ja hirnahteli vähän väliä. Mä en ihan hirveästi jaksanut välittää, vaikka olisi tietysti pitänyt. Ehkä me vielä vuosien saatossa ehdittäisiin harjoitella kävelemistäkin kaiken muun ohella. Talliin päästyämme mä pyöräytin varsan karsinaansa ja päästin sen irti – se ei vielä kovin hyvin seisonut kiinni sidottuna. Easy kajautti ilmoille korviavihlovan kimeän hirnahduksen ja sai kuin saikin muutaman vastauksen, mikä tuntui tyynnyttävän hevoslasta kovin.

Harjaussessio oli lyhyt ja hermoja raastava. E pyörähteli joka suuntaan eikä olisi antanut koskea päähän ollenkaan, jalkojen nostamisesta puhumattakaan. Enimmäkseen mä annoin olla ja palautin orin pikapikaa takaisin laitumelle, kun olin saanut sen punaruskeaa karvaa vähän järjestykseen. Syksyllä Easya odottaisi kunnon käytöskoulu, mä vannoin itsekseni. Mutta siihen saakka se saisi jatkaa lomailua, ja niin aioin tehdä mäkin.

sunnuntai 30.8.2015
Laidunkausi päättyisi huomenna, mutta mä olin päättänyt tuoda Easyn talliin jo tänään. Illaksi oli luvattu sen verran epätasaista keliä ja Easy oli muutenkin saanut olla vihreällä niin pitkään, ettei yksi menetetty päivä tuntuisi missään. Talutin hevoslapsen talliin riimunnaru toisessa kädessä ja pieni sylillinen tuoretta heinää toisessa tulevaa syksyä kelaillen ja toivoin, ettei alkaisi sataa.

Easyn vastapäätä olevaan karsinaan oli ilmestynyt tutun näköinen täysiverinen. Nopea vilkaisu nimikylttiin varmisti sen minkä mä kyllä jo tiesin: Pallohan se siitä. Kiva sabinotamma oli ollut mun Laran kanssa samaan aikaan Ruolammessa ja vaikka mä en sen omistajaa Lauraa niin hyvin tuntenutkaan, oli silti kiva saada tuttuja naamoja talliin.

Koska Easy oli viettänyt koko kesän laitumella enkä mä ollut jaksanut rampata tallilla kuin kerran pari viikkoon, Rinnsteinin muuhun porukkaan tutustuminen oli vähän jäänyt. Elämä varsan kanssa oli välillä yksinäistä puurtamista, kun ei päässyt seuraksi maastolenkeille, ei tunneille eikä kisoihin. Jos mä olisin ollut luonteeltani yhtään vähemmän yksinäinen susi, olisi mua varmasti ruvennut sosiaalisten kontaktien vähyys jo jossain vaiheessa ahdistamaan.

Asiaan oli kuitenkin tulossa muutos. Iso, iso muutos. Mä olin nimittäin ostanut hevosen.

Weebenger oli iso, tähtiotsainen ruunikko, jonka mä olin omin käsin käynyt hakemassa Iso-Britanniasta saakka. Toistaiseksi se majaili parinsadan kilometrin päässä mun kaverin Artun kotitallilla, mutta se muuttaisi mulle heti, kun saisin hankittua sille tallipaikan. Homma oli vielä vähän puolitiessä, mutta kyllä mä jotain keksisin. Ainakin Emmalta pitäisi kysyä, mahtuisiko ruuna jossain vaiheessa kenties Rinnsteiniin.

”Jos ei muuten, niin sä lähdet sitten varsapihattoon talveksi”, uhkasin osoittaen sanani heiniä imuroivalle Easylle. ”Ja Weebenger tulee sun tilalle tähän. Mitäs siihen sanot?”

Pikku-Easy ei sanonut mitään, vilkaisi vain mua leikkisästi ja töni mua turvallaan käteen. Työnsin sen pään pois ja nappasin sen sijaan karsinanovessa roikkuvasta pussista harjan. Sudin Easyn nopeasti läpi ja harjoittelin muutaman minuutin jalkojen nostamista ja ylhäällä pitämistä. Pitäisi soittaa kengittäjä vuolemaan kaviotkin.

Pitäisi sitä ja pitäisi tätä, mutta tällä hetkellä musta tuntui, että elämä meni eteenpäin aika kivuttomasti. Mulla oli ihan kiva Lara, jonka ajattelin astuttaa taas seuraavasta kiimasta, mulla oli uusi estehevonen, ja mulla oli oma varsa kasvamassa vähintäänkin tulevaksi olympiavoittajaksi.

”Tavoitteena Tokio 2020”, totesin Easylle ja rapsutin sen lapaa. ”Eikö?” Varsa ei vastannut mitään, mutta mä olin aika varma, että se oli samaa mieltä.

torstai 23.6.2016
Nyt, kun Easyn emä Lara oli taas tiineenä, mä olin alkanut ajatella Easya jo nuorena hevosena varsan sijaan. Se oli saanut ihan kivasti massaa jo vajaassa kuukaudessa ja ehtisi varmasti keräämään lisääkin ennen kesän loppua. Täytyi myöntää että mulla ei aiemmin ollut juuri ollut sen suhteen mitään hirveitä odotuksia, se oli koko ajan niin pieni ja hento ja vähän tyhmä. Mutta nyt siitä oli alkanut tulla selvästi orimaisempi ja mä olin toden totta alkanut haaveilla sen kanssa kisaradoista. Ei siitä ehkä mitään kv-voittajaa tulisi koskaan, mutta varmaan ihan näppärä peli kansalliselle tasolle nyt ainakin. Se hyppäsi irtona ketterästi, sillä oli hyvä jalkatekniikka ja se teki fiksuja ratkaisuja esteiden välissä.

Totuus kuitenkin oli, että jos se ei aikuiseksi ehdittyään osoittautuisi kummoiseksi kuitenkaan, myyntiin se menisi. Mä en tehnyt kivalla ja kiltillä allrounderilla mitään, mutta joku muu varmasti ottaisi helpon ja laadukkaan nuoren hevosen ilomielin. Siksikin oli kiva, että Laran vatsassa kasvoi nyt uusi lupaus – mun kortit eivät olisi enää ikinä yhden tai kahden hevosen varassa. Sen verran mä olin tähän ikään oppinut.

tunnit & valmennukset

Ulkoasu © Vapaasti kopioitavaa by evia & Milja - tekstit, muokkaus © Rasmus